Blogi 
6.3.2010
Ihmisoikeuksia
Suomen oikeusjärjestyksessä on nyt parhaillaan tapahtumassa poikkeuksellisen voimakas mullistus, ihmisoikeudet aletaan ottaa vakavasti tavalla, jota on huhuiltu monilla areenoilla, vaikkakin aika harvan joukon voimin. Ihmisoikeustuomioistuimen praksis muuttuu kovaa vauhtia samalla tavalla velvoittavaksi kuin korkeimman oikeuden ratkaisut, ts. niitä noudattamaton tuomari joutuu vähintäänkin laajan hihittelyn kohteeksi.
Sananvapautta on Suomessa luettu aika voimakkaasti yksityisyydensuojaa korostaen. Nyt tässäkin tapahtuu muutoksia. Sananvapaus saa tilaa, katto ja seinät leviävät asiattomammallekin huutamiselle.
Heiluriliike reunasta toiseen aiheuttaa aina ylilyöntejä, mutta ne asettuvat ajan kanssa. Ilmeiset väärinkäytökset pitäisi voida oikaista yksinkertaisemmassa menettelyssä kuin mikä nyt vallitsee. Esimerkiksi valtava määrä veropetostuomioita perustuu lain väärään soveltamiseen, mutta niiden kumoaminen korkeimmassa oikeudessa ei tule onnistumaan, patoa ei ole mahdollista aukaista.
Valtio voisi tehdä sen itse purkamalla veropetostuomiot omin toimin määrättyjen vahingonkorvausten osalta. Normaalissa verotusmenettelyssä verovelat vanhenevat suhteellisen ripeästi. Rikosperusteiset taas eivät käytännössä vanhene. Väärien veropetostuomioiden sisältämät verovastuut tulisi korjata vanhenemaan normaaliverotusmenettelyn mukaisesti. Tämä korjaisi suuren osan aiheutettua vahinkoa.
Ja eiku hommiin oikeutta tekemään.
Takaisin»
Kommentit:
1 .
Anton
Tuomioistuimissa tehdään runsaasti oikeusmurhia aivan jatkuvalla syötöllä, enemmän vaikutusvaltaisen osapuolen hyväksi. Vahvempi osapuoli lähes säännönmukaisesti tuomitaan jutun voittajaksi. Liian usein tuomioistuinkäsittelyt ovat vain teatteria. Tosin poikkeuksiakin esiintyy silloin tällöin. Jaakko Ilkan kaltaisia vääryyteen taipumattomia on hyvin harvassa. Vahvemman oikeus jyllää.
2 .
TLod
Aikaa menee, ja nyt asioita peitellään antamalla pikku tuomioita asioissa joita on tutkittu 10 vuotta, vain siksi että hommaa painetaan villaisella. Ystäväsi syyttäjä M.S. sai juuri lomaosake jutussa korvilleen oikein olan takaa, eikä valittele kun ei todellakaan julkisuus kestä. KRP.n mukaan suurin ikinä kutistui 1,1 ehdollisiin, erikoista...Rahaa paloi saman verran euroissa... Onkos se kuitenkin niin että asianomaiset voi valittaa kestosta EIT.hen vaikka pikkutuomiota tyrkytetään häivyttämään kymmenien ihmisten löyhä hirsi + asianomistajien. Ai niin joillain poliiseilla oli kauheaa kun olivat löyhässä vuoden, oikein julkisesti sitä manasivat kuinka kauheaa se on HAHA. Onneksi on kehitetty maksuautomaatti kidutetuille, 1000/vuosi automaattina lompsaan, miettikää riittääkö teille jos 10 vuoteen ei voi ottaa töitä vastaan busineksessä ja huhut kiertää kuin noitavainossa naapurin vanhasta eukosta jolla on kissa...
3 .
helena
turun käräjäoikeudessa näyttää olevan asioiden käsittely läpihuutujuttu. olin todistajana , puheenjohtaja keskeytti minut useasti . koen että minulta vietiin ihmisoikeus todistajana ja tukittiin tavallaan todistajan suu. pitääkö todistajalla olla avustaja. turun käräjäoikeudessa asian osapuoli valehtelee ja hänen todistaja paljastaa valheen ,mutta asianomaset eivät joudu valalle. puheenjohtaja painaa nappia ja sanoo kuulustelu on loppu - vaikka todistajana olisi ollut vielä puhuttavaa . tuntuu aika oudolta kun puheenjohtaja sanoo antaa hänen puhua vaikka nauhoitus ei ole enään päällä (oikeusmurha)
|
Ota yhteyttä
Kari Uoti Consulting Ky
Lakiasiaintoimisto
Itälahdenkatu 14 C 60 00210 Helsinki
y-tunnus 1913603-9
Kari Uoti +358 500 500000
kari.uoti(a)oikeuson.com
www.kariuoticonsulting.fi
Yhteystietoihin
Kirottu salaisuus
Kirottu salaisuus on uusin kirjani.
Lue kirjaesittely kustantajani WSOY:n sivuilta
|