Blogi 
21.2.2010
Mennään Madeiralle
Talviloma, Suomessako, ei helvetti. Ulkona on kylmempää kuin pakastimessa, mitä järkeä on istua sisällä kuluttamassa aikaa, jos voi lähteä Madeiralle. No niin, muta alkaa tulla olohuoneeseen, vettä putoaa enemmän kuin suihkusta. Kaikki lieju valuu kahta pientä putkea paikallisen kylän läpi, missä ihmiset kerääntyvät ihmettelemään tapahtunutta. Rohkeimmat niin läheltä, että lieju vie heitä kuin morsian hääyönä.
Nyt pitäisi päättää mitä tehdä. Paikallinen hallinto on julistamassa hätätilaa maahan, tai ainakin saarelle, saadakseen EU:n apurahoja. Ihmisiä on kuollut läjiin, satoja hukassa. Kelluvat todennäköisesti lahdella kauniin saaren edessä. Uimaan, pitää muistaa ottaa uikkarit mukaan.
Ulkoministeriön konsulipäivystäjä, kohtelias naisihminen, tietää tilanteesta mitä tjätjä tjäreborgin opas on hänelle kertonut. Kaikki on nyt hyvin aurinko paistaa, raatoja haravoidaan monttuihin ja poltetaan tarvittaessa kulkutautien ehkäisemiseksi. Niin, ehkä sinne voi mennä, tulee ainakin vähän erilainen loma, ulkoministeriön edustaja arpoo.
Suomen Portugalin suurlähetystö on kiinni. Nyt on viikonloppu. Katastrofeista tiedotetaan kunhan virka-aika alkaa joskus maanantaina. Paikalliseen kunniakonsuliin ei saa yhteyttä, on ehkä surffailemassa mutavyöryllä.
Niin, ei kun kassi auki ja tennismailat mukaan. Levadat voi olla vähän liukkaita, kannattaa keskittyä tasasella tallaamiseen.
Takaisin»
Kommentit:
1 .
Anton
Oikeastaan mitään positiivista uutista ei kuulu mistään tuutista. Asiat tuntuvat menevän päin prinkkalaa kaikkialla, oli kyse sääilmiöistä tai taloudesta globaalisti. Myös suomen maineen eräänä johtavana talviurheilumaana voi vetää myös vessasta alas. Veikkaukseni on, että erityisesti taloustilanne vain huononee ja työttömyys kasvaa koska tuotantoa siirretään pois suomesta kasvavien markkinoiden luokse jossa myös palkkataso on vain murto-osa suomen palkkatasosta. Meikäläistä ei oikeastaan mikään enää hetkauta kun lukemat mittarissa alkavat olla täynnä, olen kypsää kauraa. Lapsia ja nuorisoa kyllä säälin miettien mikä on heidän kohtalonsa tässä hulluksi muuttuneessa maailmassa.
2 .
Masa
Käväisin Tiraspolissa. Siellä ei ole mikään muuttunut eikä todennäköisesti muu muutu kuin sää.
Transnestrian rosvovaltion pomojen omistama Sheriff-kaupppaketju kuppaa kätevästi kansalaisten harmaasta taloudesta jäljelle jääneet varat.
Erilainen loma ja hinnat olivat kohdallaan. Neljälläkymmenellä eurolla oli taksi koko päivän käytössä ilman kilometrirajoitusta. Taisin maksaa siitäkin liikaa.
"Loman" enimmäiskestoksi suosittelen paria päivää.
|
Ota yhteyttä
Kari Uoti Consulting Ky
Lakiasiaintoimisto
Itälahdenkatu 14 C 60 00210 Helsinki
y-tunnus 1913603-9
Kari Uoti +358 500 500000
kari.uoti(a)oikeuson.com
www.kariuoticonsulting.fi
Yhteystietoihin
Kirottu salaisuus
Kirottu salaisuus on uusin kirjani.
Lue kirjaesittely kustantajani WSOY:n sivuilta
|