Blogi  

8.2.2010

Toyboy

Madonna on hommannut itselleen uuden toyboyn, espanjalaisen 24-vuotiaan mallin. Vanha brassipoika jätettiin rannalle, koska pojan äiti piti Madonnaa hiukan iäkkäänä pojalleen. Äiti puuttui peliin, miksi Kaarina Hazard ei ole lausunut asiasta mitään? Miksi tätä toyboy-ongelmaa ei ole nostettu yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön, eduskuntaan, missä päänuijanheiluttaja harrastaa myös toyboy-juttuja, mutta naisen kanssa.

Miten on mahdollista, että 51-vuotias nainen, laulaja, filmitähti voi kiinnostaa 24-vuotiasta mallia Malagasta tai jostain sieltä. Entä 30-kymppinen runoilija, miten hän voi haksahtaa lähes eläkeikäiseen rullaluistelijaan? Onko maailma mennyt sekaisin, vai onko tämä ihan normaalia, sopivien hajujen aiheuttamaa pariutumista?

Keskustelin aamulla erään oppineen ystäväni kanssa aiheesta, onko ihmisellä oikeus toiseen ihmiseen. Oikeusrealistina päättelin pikaisesti, että Suomessa ei ole, koska suurin osa kansasta, ainakin Helsingissä asuu omissa kopeissaan, yxin. Monet ovat yxin, vaikka asuvat jonkun kanssa.

Pitäisikö perustuslakiin säätää oikeus olla toisen kanssa? Siis pakottaa ihmiset kopeistaan markkinoille, rahaautomaattiyhdistyksen välittämille solo-sivuille tai ihan vaan baariin solo-lappu rinnassa? Työttömiä ei pakoteta auraamaan katuja, miksi ihmiset sitten voitaisiin pakottaa olemaan toistensa kanssa? Ehkä työttömät voitaisiin velvoittaa aukaisemaan katuja, ehkä ihmisille tekisi hyvää, jos heidät pakotettaisiin olemaan toistensa kanssa.

Pitäisikö tähän oikeuteen/velvollisuuteen asettaa jokin ikäraja/haitari, jonka mukaan ikäero ei saa olla yli 5 vuotta? Mitä siitä olisi hyötyä? Niinistö joutuisi eroamaan rikottuaan uutta perustuslakia, muuttuisiko maailma tästä paremmaksi? Jos ikäero on liian suuri, voi yhteinen kokemuspohja jäädä kapeaksi, mikä tekee retkestä lyhyen, ehkä.

Vai onko hyvä, että kummallakaan ei ole mitään käsitystä toisen maailmasta, molemmat tuovat omat nyssäkkänsä, uusionyyttikestit. Tiedä häntä. En ole asiasta mitään mieltä. Suosittelen vapaata ajattelua ja olemista, toy-maailmassa tai ihan tavallisessa.

Aikuisetkin tykkää leluista

Takaisin»


Kommentit:

1 . terhi.willman@gmail.com

Tärkeän aiheen nostit käsittelyyn. Ihmisistä on tullut niin itsekkäitä ja itsellisiä, etteivät he varmaankaan osaa ja elää yhdessä, kun ei ole malleja. Yksinolemista ja itsenäisyyttä pidetään hyveenä, eikä sitä oikeasti tueta missään. Myös sitoutumista ja riippuvuutta pelätään, vaikka ne ovat ihmisessä olevia perustarpeita. Fyysinen ikä ei ratkaise vaan henkinen ikä. Leikkimielisyyttä löytyy kaikenikäisistä.

2 . Anton

?Miksi Madonna keräilee nuoria sonneja viihdykkeekseen. Vanha setäni aikanaan tapasi kommentoida tämäntyyppisen asian ihmettelijöille; se pers, se pers...

3 . GranpaIgor

Madonnahan on ns puuma. Pitäähän hetero-puumalla olla boytoy. Ja voihan tuo lisätä bisnestäkin?

Kyllä tästä Kaarina Hazardin olisi pitänyt kirjoittaa tärkeänä yhteiskunnallisena ilmiönä.

Mutta aika vaikeata näin kaukaa on mitään kovin järkevää kirjoitta. Julkkismedia elää omaa elämäänsä ja lehtien pitää täyttää tyhjiä sivujaan kun ovat jo hädissään markkinaosuuksistaan.

4 . Arvo Tasanen

Pitikö sitä nyt tämäkin matopurkki avata, kysyn vaan?!?

Suomalainen yhteiskunta on ajautunut niin vahvaan, tasa-arvon nimellä peiteltyyn matriarkaalisuuteen, että kauaskatseinen mies tekee jo hyvissä ajoin "imatralaisen alamummon". Eli leikkaa munat pois omatoimisesti, eikä vasta pakon edessä ja liperien menetyksen uhalla.

Esimerkkejä, vaatii kirkkokansa. No tässähän näitä tulee...

Kun nainen sanoo KYRPÄ, se on taidetta. Kun mies sanoo VITTU, se on pornoa.

Kun nainen katsoo miestä "sillä silmällä" on kyse modernista, vahvasta naisesta joka tietää mitä haluaa ja ottaa sen. Kun mies tekee saman tempun, hän on SovinistiSika. Eli nykyajan SS-mies.

Kun nainen ottaa nuoremman miehen, hän on "kuuma puuma". Kun mies ottaa nuoremman naisen, hän on "irstas pukki". Tosin tässäkin tapauksessa, naistenlehtien sivulla tätä nuorempaa naista tituleerataan vain "ikäisekseen kypsänä", ei suinkaan isä-kompleksiaan potevana perinnöntavoittelijana.

Mies voi olla toyboy. Nainen ei voi olla toygirl. Miettikääpä uutista "Sauli otti uuden lelutytön (vapaalla käännöksellä)". Eihän se nyt vaan kävisi. Eikä se olisi tuskin tottakaan, mutta jo kirjoittamaton koodi estää tällaisen julkaisemasta. Jos vähänkään siihen suuntaan lipsuu, saa välittömästi toimituksen ovelle mielenosoituksen ja kiukkuisen soiton Tampereen Yliopiston naistutkimuksen laitokselta.

Näiden toy-otsikoiden takaa unohtuu poikkeuksetta ihminen. Rakkaus ei aina - valitettavasti tai onneksi, ihan kuinka sen kukin haluaa nähdä - osu vain kahden ikätoverin väliseksi. Olkoonkin, että Madonnan tapauksessa rakkauden löytäminen saattaa olla vielä monin verroin vaikeampaa kuin meidän Matti ja Maija Meikäläisten kohdalla. Vaikka toisin helposti kuvittellaankin.

5 . petrilasimaa

No Kamoon. Ajattele mikä meriitti nuorenmiehen cv.ssä on Madonnan "kukkarolla" käynti.

6 . petrilasimaa

Tai neitokaisella vastaavasti puhemiehen nuijalla ratsastaminen. Jippi...ai...jeee.

7 . Frank

Vanha mies ei tarvitse Viagraa vaan nuoren naisen. Kun taas vaimon optimi ikä on tunnetusti miehen ikä jaettuna kahdella plus seitsemän vuotta.

8 . arco

Huomioitko Kari tänään kuinka sukkelasti tutkittiin Nova Groupin juttu, kun kaikki kamerat olivat kohdistettuina. Oikeudenkäyntiä varten sittten taas tavallisen yrittäjän verosyytös tutkimiset laitettiin sinne kahdeksan vuoden odotus jonoon.

Kovin on valikoivaa oikeudensaaminen Suomessa siinä muka länsimaisessa oikeusvaltiossa. Onneksi kuitenkin toyboys Novassa saavat juttunsa läpi ennätysajassa näin meidän systeemissä, siinä joka vanhaa Neuvostosysteemiä muistuttaa. Toivotaan edes että tutkinta aiheetonta, jonkunhan se on juhlat maksettava että saadaan abc joka kylään paraatipaikalle, ei se ilmaista ole.

9 . Lefa

Frankin laskukaava vaikuttaa pätevältä.

10 . Samuli

Loistohuomio! Asia liittyy muutama vuosi sitten aloitettuun omaishoitaja-keskusteluun. Lipposella ja T.A. Mikkosellakin on tällainen omaishoitaja, joka hamaan loppuun saakka jaksaa nostaa isänsä ikäisen valtio-oppineen itsetuntoa tappiin, vaikka itse tappi alkaisikin olla jo parhaat päivänsä nähnyt. Siinä on ikäänkuin vakuutuskorvaukset nostettu käyttöön jo ennalta.

11 . Frank Hoboken

Veikkaan, että Madonna ja Demi Moore viitoittavat tietä. Kun katsoo korkeakouluopiskelijoiden sukupuolijakaumaa, tulevaisuudessa selkeä enemmistö juristeista ja lääkäreistä on naisia. Naiset myös perivät keski-iässä enemmän kuin miehet, koska heitä yksinkertaisesti kuolee vähemmän ennenaikaisesti. 25v putkimies ja 40v juristinainen on tulevaisuudessa ihan normiperhe. Hyvin säilynyt ja varakas puuma ei kelpuuta itselleen huonostikoulutettua keski-ikäistä miestä.

Politiikasta ihmettelen suuresti, että Tanja Karpelan maine ei ole lainkaan kärsinyt miesseikkailuista, mutta miespoliitikkojen naisseikkailut tuomitaan yksimielisesti. Miehiä tiheään vaihtava nainen on itsenäinen ja vahva.

12 . Lefa

Miehiä tiheään vaihtava nainen on kiertopalkinto.

Mulle kans. Kerran vaan ja pakoon.

13 . Pehtoori

Madonnan tapaus on hyvä alku suomalaisillekin.

Nyt kaikki syrjäytyneet nuoret miehet kunnan punttisalille ja työväenopiston tanssikursseille. Lihavat lihapadat odottavat, kun varakas puumapelle koppaa hoitoonsa.

Vastaavalla tavalla peruskoulupohjainen ja mitään taitamaton naisten osa, nollablondit, on vuosisatoja elättänyt itseään miesten siivellä. Sieltä vanhemman ja varakkaamman sylistä saavat ovelat nuoret miehetkin hyvän tulevaisuuden, kun varakas siippa on kupsahtanut.

Tosin miehet eivät voi lapsen avulla kiristää suhdetta, kuten nuoret naiset. Naisten tapa synnyttää hetimiten uuden rikkaan miehen lapsi on vielä mahdottomuus miehille. Mutta toivoa on, jos biotutkimus etenee...

14 . Nainen

Eikö se ole niin että nollablondit voivat elättää itseään miesten siivellä, koska miehet sallivat sen?
Koska se ehkä sopii hyvin Frankin laskukaavaan? Itse en kyllä ymmärrä mitä 84v mies voisi antaa 49v naiselle. En myöskään ymmärrä 49v naista joka haluaisi olla 84v miehen kanssa.
-Ehkä se on sitten se nollablondi?

Lähetä kommentti

Nimi *

Sähköpostiosoite *


( * pakolliset kentät)

Ota yhteyttä

Kari Uoti Consulting Ky
Lakiasiaintoimisto
Itälahdenkatu 14 C 60 00210 Helsinki
y-tunnus 1913603-9
Kari Uoti +358 500 500000
kari.uoti(a)oikeuson.com
www.kariuoticonsulting.fi

Yhteystietoihin

Kirottu salaisuus

Kirottu Salaisuus

Kirottu salaisuus on uusin kirjani.

Lue kirjaesittely kustantajani WSOY:n sivuilta

Kari Uoti Consulting Ky | Puhelin: +358 500 500000 | kari.uoti(a)oikeuson.com